Kesän tapahtumia kohti, elokuussa Muotipäivät 2024!

Upea tapahtumakevät alkaa olla takana päin ja on aika kääntää katseet kesän tapahtumiin. Kesä huipentuu elo-syyskuussa järjestettäviin Muotipäiviin!

Kevään aikana pääsimme järjestämään muotinäytöksiä kauppakeskuksiin ja erilaisiin tapahtumiin sekä tilaisuuksiin ympäri Suomen. Suuri kiitos vielä kaikille kevään tapahtumissa mukana olleille, yhdessä loimme uutta ja teimme tapahtumista upeita ja ikimuistoisia <3

Kesäkuussa 14.-15.6. saamme kunnian järjestää muotinäytökset Suomen käsityön museon Jukka Rintalan avajaisnäytökseen. 

Heinäkuussa mallejamme nähdään toista kertaa Neulefestareiden muotinäytöksissä. Tänä vuonna Neulefestareiden muotinäytökset järjestetään kahtena päivänä, pe-la 5.-6.7. Toivolan vanhalla pihalla. 

Tulossa mielettömän upeat tapahtumat ja näytökset!

---

Muotipäivät järjestetään tänä vuonna jo 19. kertaa Jyväskylässä!

Kesän kohokohta eli Muotipäivät järjestetään perjantaista sunnuntaihin 30.8.-1.9.2024. Tänä vuonna Muotipäivät järjestetään entistä suurempana ja näyttävämpänä, sillä Muotipäivien tapahtumapaikkoina toimivat Toivolan vanhan pihan lisäksi Kauppakeskus Forum sekä ensimmäistä kertaa Kauppakeskus Seppä. 

Muotipäivät 2024 tulee pitämään sisällään monipuolisen ohjelmatarjonnan muotinäytösten ja inspiroivien paneelikeskustelujen parissa!

Syksyn trendeä kansainvälisiltä brändeiltä esitellään perjantain Fall Fashion Trends -näytöksissä. Lauantaina ja sunnuntaina lavan valtaa suomalaisten suunnittelijoiden Finnish Design Show -näytökset. Mukana menossa lauantaina 31.8. juontamassa Sami Sykkö ja tanssilliset koreografiat loihtii JyväsDance.

Lauantaina ja sunnuntaina 31.8.-1.9. Toivolan piha täyttyy kotimaisista brändeistä, kun upeat pop-up -designmyymälät tarjoavat ainutlaatuisen kattauksen kotimaista osaamista. 

Katso Muotipäivien ohjelma täältä!

Ohjelmatarjotin on kattava, tule kokemaan ja näkemään kaikki tämä, tapahtumaan on vapaa pääsy!

Pysy kartalla kaikista tulevista tapahtumistamme, tapahtumakalenterimme löydät täältä.

Tunnelma katossa Fashion Dinnerillä ke 8.5.!